Kunningaskobra (262)
On piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion, valtakunta viimeinen, silmälasikääreiden, vain viidakko tuntee sen. Illan tullen tanssimaan, kobrat saapuu piilostaan, raunioilla kimaltelee kuu, kobra vanhin, valkoinen, nousee pystyyn huojuen, viidakosta soitto kantautuu. Niin piilossa viidakon marmoripaasilla raunion alkaa tanssi hiljainen silmälasikäärmeiden, vain viidakko kuulee sen. Kun kruununsa kultaisen kobrista vanhin jo valkoinen, kuuta kohti kohottaa, uuden loisteen paadet saa, on aika nyt tullut sen. Vartijana aarteiden kobra vanha, valkoinen, nähnyt on myös loiston palatsin. Mutta voimat viidakon voittaneet jo kiven on murenee jo pinta marmorin. On kobrien kuninkaan aika nyt luopua kruunustaan. kobra vanha valkoinen tanssii kauas kadoten, niin viidakko peittää sen. (VK 34)